Vuosikertomus 2015

VAASAN ELÄKKEENSAAJAT ry

VUOSIKERTOMUS v. 2015                                                                                                      

YLEISTÄ

Vuosi 2015 oli yhdistyksen 51.s toimintavuosi.

Jäsenmäärältään yhdistyksemme on yhä edelleen Pohjanmaan piirin suurin ja kahdeksanneksi suurin EKL:n yhdistys koko maassa. Vuonna 2015 jäsenmäärämme pysyi yli kuudensadan. Kerhoissa ja eri tilaisuuksissa, joita v. 2015 järjestettiin 672 kertaa, on käyntikertoja ollut noin 16100 (liite 2). Matkailujaoksen järjestämillä matkoilla kävi lähes 1200 matkailijaa.

Yhdistyksen kotisivuja www.vaasa.elakkeensaajat.fi on ladattu n. 10600 kertaa etusivulle ja kaikkiaan latauksia on tehty n.68000 kertaa (kaikki sivut) (liite 3).

JÄSENISTÖ

Poistojen jälkeen vuoden 2015 päättyessä yhdistyksessä oli yhteensä 636 jäsentä, joista 415 oli naisia ja 221 miehiä, Jäsenten keski-ikä oli 73,6 vuotta. Vanhin jäsen Liisa Koskela täytti 96v ja nuorin jäsen oli 32-vuotias. Vuoden aikana jäsenistöstä nukkui pois seitsemän ( 7 ): Kaarina Hämäläinen 89v, Pirkko Talvitie 79v, Martti Koivumäki 78v, Annikki Rintamäki 77v, Heikki Nousiainen 74v, Terttu Yli-Yrjänäinen 72v ja Kaarina Eronen 66v. Jäsenyydestä erosi kahdeksan ( 8 ), jäsenmaksunsa jätti maksamatta 34 ja uusia jäseniä liittyi 69 henkilöä.

HALLINTO JA KOKOUKSET

Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 19.3.2015 Ajurilla ja kokouksessa oli läsnä 79 jäsentä.

Sääntömääräinen syyskokous pidettiin 12.11.2015 Ajurilla ja läsnä oli 151 jäsentä.

Hallitukseen on kuulunut puheenjohtaja Erkki Tepon lisäksi kuusi (6) varsinaista ja neljä (4) varajäsentä. Vuoden aikana hallitus on kokoontunut 10 kertaa + järjestäytymiskokous 13.11.2014 sekä kokousta valmistelevia palavereita 11 kertaa. Puheenjohtaja Erkki Teppo on ollut mukana jokaisessa kokouksessa.

Syyskokouksessa v. 2014 valittiin yhdistykselle uusi hallitus v:ksi 2015. Järjestäytymiskokouksessa toimihenkilöpaikat jaettiin seuraavasti (kokouskäynnit):

                                    varsinaiset jäsenet       kokouskäynnit    varajäsenet              kokouskäynnit

varapuh.joht.  Helvi Tuononen  11/11 kertaa    Birgitta Vuorinen 11/11 kertaa
sihteeri           Ulla-Maija Salo   11/11    ”         Marja-Leena Väisänen 11/9   ” 
taloudenhoit.   Sinikka Hakomäki 11/10  ”         Ari Yli-Yrjänäinen        11/7   ”
jäsenas.hoit.   Oili Kultti            11/11    ”         Ahti Hellberg              11/10  ”
jäsen              Liisa Palokangas 11/11    ” 
jäsen              Juhani Salo        11/11    ”

Työvaliokunnassa, joka on kokoontunut kaksi (2) kertaa, ovat toimineet puheenjohtaja Erkki Teppo, sihteeri Ulla-Maija Salo, varapuheenjohtaja Helvi Tuononen sekä taloudenhoitaja Sinikka Hakomäki, kaikki olivat mukana kummassakin kokouksessa. Lisäksi puheenjohtaja Erkki Teppo ja sihteeri Ulla-Maija Salo valmistelivat hallituksen kokouksia 11 kertaa. Piirihallituksen jäsen Pauli Karhu on ollut hallituksen kokouksissa kolme (3) kertaa.

Toiminnantarkastajiksi v:lle 2015 valittiin Jussi Nurmi ja Tuula Kleimola ja varatoiminnan-tarkastajiksi Kyllikki Koskinen ja Kaarina Eronen.

YHDISTYKSEN KERHOTOIMINTA                                                                                      

Harrastekerhoja on ollut toiminnassa torstaikerhon lisäksi 17. Torstai-, kävely-, monitoimi- ja näytelmäkerhot, lauluryhmät Ronnat ja Roikka, polkkarinki, seniori- ja round-tanssiryhmä, rivitanssijat, naisten ja miesten voimisteluryhmät, muistinvirkistämiskerho ja digikamerakerho ovat kokoontuneet Ajurilla. Bocciakerho on kokoontunut talvella Urheilukeskuksessa ja kesällä pesäpallostadionilla. Sekakuoro ja naistanhuajat sekä 70+ kuntosalikävijät harjoittelivat Vuorikodilla.

Ryhmät ovat käyneet esiintymässä oman torstaikerhon lisäksi useissa paikoissa, mm. palvelu- ja vanhustentaloilla, erilaisissa juhlissa ja risteilyillä yms.

Kokoontumiskertoja on ollut 672 ja niihin osallistumiskertoja on yhteensä 16094 + yleisöt (liite 2).

Kevätkausi alkoi muistotilaisuudella 15.1.2015. Kirkkoherra Krister Koskela oli puhujana tilaisuudessa, jossa sytytettiin kynttilät v. 2014 seitsemän ( 7 ) poisnukkuneen muistolle. Kuoro esiintyi dir.cant.Reino O Peltoharjun johdolla.

Torstaikerhoissa ohjelman suorittajina ovat olleet eri harrasteryhmät. Kerhoa on vietetty eri teemojen merkeissä, kuten veteraanien päivää, äitien- ja isänpäiviä sekä itsenäisyyspäivää. Veteraanipäivän kerhossa oli puhujana merivartioluutnantti evp. Hannu Wallius. Veteraaneista juhlassa olivat Olle Malmberg, Eskil Ojala ja Voitto Hahto,  heidät  kukitettiin. Myös Lottakuoro esiintyi johtajanaan kanttori Valtteri Tuomisto. Itsenäisyyspäiväjuhlassa puhujana oli Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry, Pyhäinpäivän tilaisuudessa puhujana oli rovasti Jouko Saraste. Kiirastorstain hartaustilaisuudessa puheen piti kirkkoherra Krister Koskela.

Helmikuussa juhlimme Esko Ylimystä director musices arvonimen johdosta. Samalla kerralla oli vieraanamme kansanedustaja Jutta Urpilainen. Professori Kari Uusikylä kävi luennoimassa ja soittelemassa Väinö Pylkän kanssa.  Myös muita vierailijoita on käynyt kerhossamme, mm: kansanedustajaehdokkaat Matias Mäkynen ja Kim Berg kävivät esittäytymässä. Ministeri Ole Norrback toi terveisiä EETU:sta, kaupungin kehitysjohtaja Markku Litmanen esitelmöi kaupungin kehityksestä, ja kaupungin ruokapalvelujohtaja Kirsti Mylläri ikäihmisten ruokailusta, Myös Ykkösmatkojen edustaja kävi kertomassa matkoista. Tietokirjailija, VTT Kimmo Kiljunen oli vieraanamme marraskuussa kertomassa työeläkkeiden jälkeenjääneisyydestä verrattuna palkkakehitykseen ja keräämässä kannatusnimiä kansalaisaloitteeseensa ”Työeläkeindeksin palauttaminen palkkaindeksiksi”. Kannatus lomakkeita kertyi lähes 600 kpl netissä allekirjoitettujen lisäksi.

Syyskuussa saimme vieraaksi Kaskisten Eläkkeensaajien yhdistyksestä 20 henkilöä.

Lisäksi joitakin kaupallisia yms. toimijoita kävi vierailijoina.

Eläkeläisyhdistysten yhdessä järjestämiin tilaisuuksiin on osallistuttu ahkerasti. Osallistuttiin mm. Tropiclandian  puistossa  2.6 Eläkeläisjärjestöjen kevätriehaan. Yhdistyksestämme esiintymässä olivat polkkarinki ja Ronnat. 12.8 Bragessa käytiin laulamassa yhteislauluja, esilaulajana Roikka. Kaupungintalolla 27.11 järjestettyyn seniorijuhlaan myös osallistuttiin. Ronnat ja Roikka esiintyivät. Myös sekakuoro yhdessä Eläkeläisten ja Korsukuoron kanssa esiintyi juhlassa.

Lisäksi kävimme PowerCup nuorten jalkapalloturnauksessa toimitsijoina.

Boccia-kilpailuihin on osallistuttu Vaasassa ja eripuolilla maakuntaa.(liite 4)

Keilailun EKL:n mestaruuskilpailuihin Seinäjoella osallistuttiin 20 keilaaja voimin. (liite 5)

Lisäksi on osallistuttu ahkerasti piirin toimintoihin ja tapahtumiin.

Ajurilla  järjestettyjen tanssien lisäksi on pidetty kahdet kutsutanssi  tammikuussa ja elokuussa Huissin Urheilutalolla. Lisäksi on jonkin verran käyty tanssimassa ympäri maakuntaa muiden yhdistysten järjestämissä tansseissa.

Varojenkeräysarpajaiset järjestettiin keväällä ja syksyllä sekä kutsutanssien yhteydessä.

Joulujuhlat vietettiin Laihian Ns.talolla 4.12. Läsnä juhlassa oli n. 160 jäsentä. Ohjelma oli tapansa mukaan hauskaa ja mukaansatempaavaa ja tanssi, ruoka ja juomat maistuivat.

Kevätkausi päätettiin kerhojen ohjelmakavalkadiin 21.5. Kaikki kerhot esittelivät vuorollaan vuoden aikana opittuja taitojaan.

Syyskausi päättyi 10.12 pidettyyn kavalkadiin ja puurojuhlaan, jossa puuro maistui n.200 jäsenelle.

Kahvituksista eri tilaisuudessa ovat vastanneet emännät. Pääkerhoemäntänä on toiminut Liisa Palokangas ja kerhoemäntinä Marja-Liisa Peltonen, Heljä Järviö, Sointu Henriksson, Liisa Rinne ja Kaisu Luhtala apujoukkoineen.

Kerhoisäntänä on toiminut Juhani Salo ja äänen- ja kuvantoistotekniikasta on vastannut Kosti Laine.

KOULUTUS

Kaarina Eronen, Helvi Tuononen ja Ulla-Maija Salo kävivät Rajaniemessä ”Virtaa ja virikkeitä”-kurssilla ja Ulla-Maija Salo ja Kosti Laine kotisivujatkokurssilla. Leena Suomela, Marja-Leena Väisänen, Birgitta Vuorinen ja Sinikka Hakomäki kävivät järjestötoiminnankurssilla myös Rajaniemessä.

TIEDOTUS

Tiedotus on hoidettu Pohjalaisen toimintapalstalla ja Vapaalla-osiossa sekä yhdistyksen kotisivuilla osoitteessa www.vaasa.elakkeensaajat.fi. Kutsutanssit on ilmoitettu myös Ykköset-lehdessä

 MATKAILU

Matkailujaoston vetäjänä toimii Mauri Vieri sekä muina jäseninä Mailis Vieri, Liisa ja Matti Palokangas.

Matkoja on jälleen järjestetty runsaasti vuoden aikana. On tehty Tallinnan risteilyjä keväällä ja syksyllä, viikon matka Balkanille neljän maan kierroksen merkeissä, sokkomatka Raippaluotoon, viinimatka Saksan Rheinin-Moselin laaksoon, boccia/ostosmatka Pärnuun, kylpylämatka Kaustisille.

KULTTUURITAPAHTUMAT

Teatterimatkoja tehtiin Lapualle (Kvartetti), Lappajärvelle (Kivikasvoshow), Seinäjoelle (Amadeus ja Hyväs tällis) ja Nokian kesäteatteriin (Arotuulen laulu) sekä Vaasan kaupunginteatteriin (Espanjankärpänen). Ilmajoella käytiin Viihteellä-konsertissa, jossa esiintyivät Jyrki Anttila, Jaakko Ryhänen ja Seppo Hovi. Laihialla taas kuunneltiin Olavi Virran musiikkia  Hopeinen kuu –konsertissa. Toukokuussa kävimme kilpailemassa piirin yksittäisille esiintyjille tarkoitetuissa kulttuurikilpailuissa ja menestyttiin monessa osiossa hyvin. (Liite 6) Kesäkuussa osallistuttiin kesäpäiville Rajaniemessä ja lokakuussa piirin hengelliseen päivään Kauhajoella.

PIIRITOIMIKUNTA

EKL:n Pohjanmaan piirin piirihallituksessa varsinaisena jäsenenä ja varapuheenjohtajana sekä piirin tiedoitussihteerinä on toiminut Pauli Karhu ja varajäsenenä varapuheenjohtaja Helvi Tuononen. Piirin puheenjohtajana toimii yhä edelleen yhdistyksemme jäsen Niilo Hamari.

PIIRIKOKOUSEDUSTAJAT

varsinaiset                                         varajäsenet

Ulla-Maija Salo         2 kertaa              Birgitta Vuorinen

Sinikka Hakomäki     2 kertaa              Marja-Leena Väisänen

Oili Kultti                  2 kertaa              Ari-Yli-Yrjänäinen

Liisa Palokangas        2 kertaa              Ahti Hellberg

Juhani Salo               2 kertaa              Helvi Tuononen

MUUT EDUSTUKSET                                                                                                               

Ikäneuvostossa puheenjohtajana on ollut Aino Vainionpää Vaasan Eläkkeensaajien edustajana.

Pauli Karhu on ollut varaedustajana.

Ulla-Maija Salo on edustanut yhdistystämme Eläkeläisyhdistysten ideointiryhmässä.

Vaasan Eläkkeensaajat ry on perustajajäsen Palvelutalosäätiössä (Vuorikoti).  Aino Vainionpää ja Matti Palokangas ovat hallituksen jäseninä. Palvelutalosäätiön valtuuskunnassa ovat toimineet varsinaisina jäseninä Mauri Vieri ja Helvi Tuononen sekä henkilökohtaisina varajäseninä Ahti Hellberg ja Oili Kultti.

LOPUKSI

Kiitokset kaikille kuluneesta vuodesta. Torstaikerhossa, joka on meidän viikottainen kokoontumishetkemme, on osanottajien määrä ollut 44 ja 210 välillä, keskimäärin 145 jäsentä kerralla. Tämä on osoitus siitä, että yhdistyksen toiminta kiinnostaa ja innostaa jäseniä. Ilman teitä jäseniä toimintamme olisi turhaa.

Sihteeri / hallitus