2017 Sokkomatka
 |
SOKKOMATKA 13.6.2017
Sateinen, kolea alkukesän aamu, sellaista on ollut tänä vuonna jo kovin paljon. Onneksi meillä oli jotain hauskaakin tiedossa. Olimme lähdössä yllätysmatkalle, ties mihin! Meitä oli kaksi täyttä bussillista Vaasan Eläkkeensaajia. Eija ohjasi toista autoa ja Seppo tietenkin toista.
Säätiedoitus näytti edellisiltana, että "kapeahko" sadevyöhyke kulkee Vaasasta kaakkoon Lappeenrantaan päin mutta muualla maassa on jokseenkin poutaa. Ilman muuta odotimme, että meidän reissumme kyllä suuntautuu aurinkoisille seuduille. Suurimpien pääteiden risteyksissä jännitimme, mihin päin Eija vilkkujaan näyttää, joko käännytään poutaisille maisemille, mutta ei, seurasimme selvästi sadevyöhykettä.
Aamupala Virroilla, Rajaniemessä, virkisti ja avasi kielenkannat arvailuille. Kovin monissa eri paikoissa Suomenmaata matkailujaostomme on meitä kuljettanut. Oli tosi vaikeaa keksiä, olisiko nyt jotain uutta nähtävää täällä päin tiedossa, vai mennäänkö johonkin jo ennestään tuttuun paikkaan uudestaan. Olimmehan vain yhden päivän matkalla.
Kaksi linja-autollista Vaasan Eläkkeensaajia janosi jotain mukavaa yllätystä, kun Eija ja Seppo starttasivat Virroilta eteenpäin. Matkasimme tasaista tahtia melko tuntemattomien ja harvaankin asuttujen seutujen halki. Kauniin Ruovedenkin ohi mentiin, ei sinnekään pysähdytty. Jostain takapenkiltä kuului kommentteja: Eihän täällä ole mitään.
Olimme olleet matkassa jo kuusi tuntia, kun sitten saavuimme hienoon puistoon, jonka keskellä kohosi muovikelmuilla verhoiltu mahtava rakennus. Se oli Serlachiuksen Museo Mäntässä.
Kyllähän suomalaiset Serlan tuntevat, tärkeitä papereita niin keittiössä kuin intiimimmissäkin paikoissa, mutta monikaan ei tunne tämän tehtaan historiaa ja miten paljon Serlachius on vaikuttanut koko Mäntän kehitykseen ja kulttuuriin.
Museorakennus on ollut alunperin Serlachius-yhtiön pääkonttori, joka valmistui vuonna 1934. Museona se on toiminut vuodesta 2003 lähtien.
Meidät ottivat vastaan tyylikkäisiin yhdenmukaisiin asuihin pukeutuneet oppaat, jotka jakoivat meidät neljään eri ryhmään kiertämään museota, joka oli neljässä kerroksessa. Upeassa aulassa saimme ihailla Lennart Segerstrålen teoksia ja aulan yläpuolella kiertävässä kateederissa hienoja puuveistoksia, jotka ainakin minuun tekivät suuren vaikutuksen. Veistoksissa kuvataan koko tehtaan synty, puun kaadosta, uitoista, rakentamisesta, ihmistä eri työvaiheissaan paperin valmistamiseen asti. Kaikki veistokset oli tehnyt Hannes Autere ja hänen töitään näimme myös Mäntän kirkossa, jonne menimme myöhemmin tutustumaan.
Tässä museossa Gustaf Serlachiuksen elämää kuvataan mielenkiintoisesti pienoiskuvaelmalla, joka on nimetty " Paperiperkele". Jo nimi kuvaa hänen persoonaansa, joka oli liiketoimissaan ja henkilökohtaisessa elämässään sekä hyvä patruuna että rumiinkin otteisiin syyllistynyt kaunosielu. Gustaf syntyi Ilomantsissa 1830 säätyläisperheeseen, mutta isä kuoli jo varhain ja perhe jäi puille paljaille. "Lukupäätä" ei pojalla ollut kuin nimeksi ja koulutus jäi kehnonlaiseksi. Nuori Gustaf lähti maailmalle heti kun kynnelle kykeni. Hän aloitti apupoikana ja kouluttautui vähitellen apteekkariksi Tampereella. Levottomana luonteena hän kokeili siipiään myös monessa muussakin roolissa, esimerkiksi voin, sienten ja marjojen viejänä, suurkanalan pitäjänä, valokuvaustarvikkeiden välittäjänä, pärekorien ja luujauhon myyjänä ym.
Ensimmäisten joukossa hän haistoi kokonaan uuden teollisuudenalan mahdollisuudet. Hän lyöttäytyi yhteen varakkaamman liikemiehen Fredrik Idestamin kanssa ja pestautui tämän Tammerkosken rannalle perustaman puuhiomon isännöitsijäksi. Hyvän alun jälkeen kiivasluontoisten herrojen tiet kuitenkin erosivat keskinäisen sadattelun merkeissä. Idestam perusti uuden hiomon Nokialle ja Serlachius omansa Mänttään 1868.
Oppaan kertoillessa tehtaan vaiheista heräsi ajatus, kuinka koulumenestys ei suinkaan korreloi siihen, mitä ihminen voi elämässään saavuttaa. Toki tieto on apuna mutta omat ominaisuudet ja kuinka niitä osaa käyttää, vaikuttavat ehkä enemmän. "Kova tahto vie läpi harmaan kivenkin" sanoo sananlasku.
Serlachius kuului näihin vahvatahtoisiin. Hän oli vanhan ajan patruuna, joka on vaikuttanut koko Mäntän kasvuun ja yhteisön kehitykseen. Hän järjesti työtekijöilleen sairaanhoidon, lapsille koulun ja lastentarhan. Hän rakennutti kauniin kirkon ja hänen itsepäisyydestään johtuen saatiin myös rautatie kulkemaan Vilppulan kautta Haapamäelle. Mänttään tehtiin sitten sivuraide Vilppulasta. Rautatie oli tärkeä tehtaan kehitykselle. Kaikenkaikkiaan tämä "paperiperkele" on siis vaikuttanut ratkaisevasti koko Mänttä-Vilppula- alueen kehitykseen ja vaikuttaa vieläkin. Tutkimuksen mukaan Serlachius-museoiden vieraat toivat paikkakunnalle 9,6 miljoonaa euroa matkailutuloja vuonna 2015.
Myöhemmin Gustaf antoi tehtaan johdon veljenpojalleen Göstalle, kun hänen omien perillistensä elämät päättyivät tavalla tai toisella onnettomasti. Myöskin Gösta keräsi taidetta ja hänen kartanonsa yhteyteen on rakennettu upea taidemuseo, puupaviljonki, joka valmistui 2014. Taidemuseo nimitettiin Göstaksi ja se on Suomen toiseksi suurin Ateneumin jälkeen. Taidemuseossa näimme vanhojen eurooppalaisten ja suomalaisten mestareiden teoksia, joita Gustaf ja Gösta olivat keränneet elämänsä aikana, mutta siellä oli myös nykytaiteen edustajien näyttelyitä. Koko museon näyttelytilojen kiertämiseen on varattava aikaa, jos aikoo niihin kunnolla perehtyä. Oppaat tarjosivat mm. kevyitä tuoleja mukaan kierrokselle, jos tulee tarvetta välillä istahtaa. Kaikille jaettiin kuulokkeet, että oppaan selostusta oli helppo seurata.
Nykytaiteen näyttelyistä sai sekä hämmentäviä että kauhistuttavia elämyksiä. Syvimmin itseeni vaikutti Riiko Sakkisen "Rajat kiinni"-näyttely, jossa oli kuvattu koskettavasti, kuinka vaarallisiin tilanteisiin ihmiset uskaltautuvat pyrkiessään pakenemaan turvallisempiin maihin.
Henkilökohtaisesti eniten hämmennytti tapaus, kun etsin jotain rauhallista soppea, missä voisin tiputtaa lääkettä silmiini. Näin huoneen, jossa oli vain vanerin- ja laudanpaloja ja vain yksi ihminen. Luulin varastohuoneeksi. Ennenkuin ehdin ruveta tiputtelemaan tuli tämä ihminen, siis opas, esittelemään näitä "laudankappaleita". Hän kertoi, että ne oli maalattu hyvin pienellä pensselillä kankaalle. Taiteilija on nimeltään Antti Oikarinen. "Laudat" olivat niin aidon näköisiä, että erehdyin epäuskoisena raaputtamaan kynnellä yhtä, jolloin opas ehätti heti kauhistuneena estämään, onneksi. Olisi piankin tullut minulle kallis sokkomatka. Miettiä täytyy, mikä ajatus motivoi noin taitavaa pensselinkäyttäjää maalaamaan näköistaidetta laudankappaleista ja vanerilevyistä. Nimi kertoo osittain: "Kaikki ei ole sitä miltä näyttää"
Taidenäyttelystä siirryimme ruokailemaan samassa rakennuksessa sijaitsevaan upeaan ravintolaan. Koko seinän mittaisesta ikkunasta avautui kaunis näkymä puistoon, jossa vielä saimme ihailla kuvanveistäjä Kimmo Schoreduksen "Bling bling" veistoksia. Sisällä museossa oli myös Schroderuksen töitä koko hänen taiteilijauransa ajalta, erilaisia verrattuna näihin puistossa näkyviin. "Bling blingin" johtavana ajatuksena on solvaus; kimaltavia veistoksia, joiden sisältö on kuitenkin pelkkää rienaamista, kun lähemmin tutustuu, esim haukkumasanoja eri maiden kielillä kirjoitettuna kauniiksi kimaltavaksi kokonaisuudeksi .
Puiston on suunnitellut puutarha-arkkitehti Paul Olsson ja siellä on nähtävänä myös Harry Kivijärven ja Jussi Mäntysen veistoksia.
Ruokailumme sujui hienostuneissa merkeissä. Annokset olivat taiteellisesti kokoonpantuja, ei mitään ABC -annoksia, mutta kylläkin erinomaisesti maistuvia.
Jos olisi ollut poutasää, olisimme voineet tutustua myös kauniiseen puistoympäristöön. Opas suositteli kaunista kävelyreittiä Gustafilta Göstalle järvenrantaa myötäillen, nimeltään Lemmenpolku. Se oli kuulemma ensimmäisen Miss Eurooppa missimme ratsastuspolku.
Nyt kävimme vielä kirkossa, joka siis sekin on Serlachiuksen rakennuttama ja jossa myös oli Hannes Autereen puuveistoksia. Tietenkin lauloimme siellä Suvivirren Maurin komean lauluäänen turvin.
Mäntän vierailumme päätteeksi joimme lähtökahvit Mäntän Klubilla ja tyytyväisinä näkemäämme olimme valmiita kotimatkalle.
Nykytekniikan myötä saimme samalla matkalla kokea myös päivän jännitysnäytelmän hallituksemme eronpyynnön vaihtumisesta Perussuomalaisten jakautumiseen. Automme takaosassa joku omisti kännykän, jonka toiminnoilla hän piti meitä toisia ajan tasalla.
Kotimatkalla vielä yleisön pyynnöstä poikettiin Keskisellä. Ainakin jäätelötötteröt nautittiin, jos ei muuta sopivaa löytynyt.
Taas kerran saamme kiittää Mauria ja Mattia, Mailista ja Liisaa mukavasta ja mielenkiintoisesta matkasta. Olette aina onnistuneet löytämään kivoja kohteita, joihin ei yksin matkatessa useinkaan tule lähdettyä tai ei edes pääse kuin ryhmänä.
Turvallisesta kotimatkasta kiitos Eijalle ja Sepolle, joille sitten takaisin tullessa paistoikin aurinko täysillä vasten silmiä miltei koko matkan.
kirjoittanut Seija Anttila