2020 Kesäretkellä Rajaniemessä

17.-19.8.2020 Rajaniemi

Koronan turruttamana ja peloittelemana uskaltauduimme kuitenkin virkistysmatkalle Virroille Rajaniemen leirikeskukseen. Tuomas matkanjohtajana ja Junnu kuskina ottivat meidät ystävällisesti vastaan hymyillen maskin takana. Bussissa oli mukavasti tilaa kaikille, jotka halusivat tai tarvitsivat etäisyyttä. Matkaanlähtijöitä oli 28 kuljettaja mukaanlukien.
  Ilma oli mitä parhain, aurinko paistoi mutta ei liian kuumasti. Viljapellot levisivät kauniina  ja hyvivoivan näköisinä tienvarsilla. Takapenkiltä kuului kommentti: ”On se niin lakiaa, jottei heti silimä pökkää”.
  Pidemmälle kun päästiin, niin Kouran ja Alavuden välillä oli taas niin pitkään suoraa tietä ja pelkkää metsämaisemaa, ettei siinäkään ” silimä pökänny”. Hyvinhoidetut pihamaat, leikatut nurmikot ja kukkivat perennapenkit ilahduttivat myös silmää, antoivat kuvan hyvinvoinnista. Sitä suomikuvaahan viimeaikaiset tapahtumat ovat pakanneet horjuttamaan.
  Yllättäen meille tarjosi Pirkko-Liisa tosi makeat ja maistuvat tryffelit. Sehän oliki onnittelulaulun paikka ! Onnea Pirkko-Liisa !

  Perille tulimme onnellisesti ja siellä oli vastassa lomakeskuksen johtaja ,Pia Lamberg, toivottamassa meidät tervetulleiksi ja ohjasi samantien kahvipöytään syömään vähän suolapalaa.
  Lomakeskusta tulivat sitten  esittelemään Sirpa ja Oskari Vaitinen. He muutenkin olivat viihdyttäjän roolissa koko vierailumme ajan.
  Rajaniemi sijaitsee Siekkisjärven rannalla.Se on alunperin rakennettu pappilaksi,myöhemmin ollut Tuberkuloosi- ja Keuhkovammaliiton kesäsiirtolana ja vuodesta 1974 lähtien toiminut EKL:n lomakeskuksena. EKL on rakentanut alueelle lisää majoitustiloja, nykyisin niitä on 65:lle hengelle. Erinomaisen kaunis paikka lomanviettoon rantasaunoineen, luontopolkuineen ja harrastusmahdollisuuksineen.
  Iltaisin pitivät Sirpa ja Oskari meille hauskat illanistujaiset musiikin, tanssin ja leikkien parissa. Junnullakin oli haitari mukana ja hän yhdessä Oskarin kanssa ryyditti laulujamme.
  Toinen lomapäivä aloitettiin keppijumpalla ja sitten jatkettiin luontopoluille, kukin sai valita oman vointinsa mukaisen matkan. Bocciaa pelattiin ulkokentällä.Osallistujista monet olivat ensikertalaisia eivätkä arvanneet omaavansa tällaista lahjakkuutta, kun voitto tuli yllätyksenä.
  Tikanheittokisa meni miehiltä aivan pieleen, eivät saaneet joukkuetta kokoon lainkaan. Olisikohan joukkue löytynyt, jos miehet olisivat tienneet hyvistä palkinnoista. Naisista tarkkakätisimmiksi selviytyivät Irma Tuomaala, joka heitti voittajaksi tuloksella 34.  Raija Rantala ja Pirjo Hamari selvittivät tiensä jaetulle toiselle sijalle, tulos kummallakin 33.  Heille jaettiin illanvietossa hyvältä hölskyvät palkinnot (1. p. 30 %, 2. p 21 %).
  Toisena retkipäivänä lomakeskuksen johtaja Pia Lamberg vei meidät kiertoajelulle tutustumaan Virtain kaupunkiin. Kävimme tutustumassa mm. Torisevan jylhiin kalliojärviin, jotka ovat muodostuneet miljoonia vuosia sitten. Hän esitteli myös hienon urheilu- ja liikuntakeskuksen, joka oli melko uusi ja monipuoliseksi rakennettu.  Ajelimme sitten Herraskosken kanavan ja perinnepuiston kautta takaisin ja matkalla hän kertoi kuuluisasta karhunkaatajasta Martti Kitusesta, joka elinaikanaan kaatoi 193 karhua. Hänestä on muistopatsas Virroilla ja karhuveistoksiakin näkyi siellä täällä. Aitoa karhua emme tavanneet.
  Kaunis ilma, lämmin rantasauna, uinti Siekkisjärveessä, maistuva ruoka, mainioiden lomaoppaidemme Oskarin ja Sirpan vetämä illanvietto sekä kivat matkakaverit kruunasivat tämänkin päivän onnistumisen.

Yllätyksenä sokkomatka 
Keskiviikkoaamuna vähän kaihoten pakattiin tavarat autoon jo klo 9. Vaan eipä arvattu, mitä elämyksiä päivä toisi tullessaan. Suunnattiin kohti Karviaa, tie ei ollut kovin hyvässä kunnossa, maisema oli metsäistä, suota näkyi paljon, turpeenottoakin ja muutamia karjatiloja. Lehmiä näkyi laitumella, ”munia” peltojen laidoilla. ”Ei oo latoja enää. Ennen sai trampata heiniä laros. Kun isä heitteli sinne heiniä ja sitte sualaa välihin”.  Vähän nostalgisia tunnelmia.
  Sitten saavuimme Annen Taidekahvilaan, vastassa oli itse paikan omistaja! Saimme huomata laulaja Anne Mattilan monipuolisesti lahjakkaaksi.  Hän osaa myös maalata ja kirjoittaa runoja.  Kaunis kahvilan ympäristökokonaisuus kuvastaa myös hänen taitojaan ja loi juuri sopivan miljöön hänen tauluilleen.
  Pelkästään käynti siellä oli elämys puhumattakaan hänen miellyttävästä esiintymisestään kertoillessaan  tauluistaan (Ainoa miinuspiste tuli, kun hän ei lupautunut laulamaan meidän toiselle synttärisankarille, Niilolle).  Kahvilarakennus oli siirretty Vöyriltä.  Se oli hirsitalo 1800-luvulta ja näyttelyrakennus Alahärmästä, samaten vanha hirsitalo. Pihaympäristö oli suunniteltu Annen maun mukaan kuten pieni luontopolkukin, joka kulki suolla korkeiden mustikanvarpujen ja suopursujen lomassa. Polun varrelle Anne oli kirjoitellut runojaan kattopäreille ja kiinnittänyt ne suomäntyjen runkoihin. Tunnelma polulla oli lähes mystinen. Samanlaista mystisyyttä ilmensivät myös hänen taulunsa, kauniita ja herkkiä maalauksia, joissa valolla oli aina tärkeä osuus.
  Matka jatkui hiekkaisien mäntykankaiden ja soiden vaihdellessa taas kohti uutta yllätystä. Kauhajoen Säkkijärven ohitettuamme päädyimme yhtäkkiä villieläinten savannimaisemiin, Koivumäen kylään. Siellä ITE-taiteilija Alpo Koivumäki otti meidät vastaan tekolammikon luona, jonka rantaan hän oli juuri edellispäivänä rustannut palmupuuta.  Rannalla lekotteli hirmuinen krokotiili, jonka selkänahka oli traktorin pyöränkumeista ja jalat autonrenkaista,mutta niin ilmeisen elävä otus!  Komea kameli seisoi portilla ja eteenpäin kävellessämme yllätyimme yhä uudestaan ja uudestaan. Hän oli saanut kaikenlaisesta jätemateriaalista hitsatuksi ja muotoilluksi ilmeikkäitä,luonnollisen näköisiä ja kokoisia eläimiä, enimmäkseen afrikkalaisia. Siksi paikka on nimetty Alpon Savanniksi.  Olihan siellä yksi lehmäkin.  Kysyin Alpolta, onko hän tavannut Miina Äkkijyrkän lehmineen.  ”Olen minä ollut hänen kanssaan yhteiskuvassakin mutta ei meillä oikein muuta yhteistä”,oli vastaus.
  Jos olivat Alpon luomat eläimet kiinnostavia, niin yhtä mielenkiintoinen persoona oli myös taiteilija itse.  Hän on syntynyt 1939 ja käynyt 6 vuotta koulua.  Itsekseen hän on sitten opiskellut kieliä: englantia, ranskaa ja venäjää.  Hänen töitään on ollut näytteillä ympäri Eurooppaa.   Kauhajokiseura on julkaissut hänestä teoksistaan kirjan, jossa eri kirjoittajat kertovat hänen elämästään ja töistään ja jossa on myös paljon hyviä kuvia näistä teoksista.
  Hengenravintoa olimme nyt saaneet runsaasti ja ruokaakin jo teki mieli.  Lounas tarjoiltiin meille Kauhajoen srk:n leirikeskuksessa Majaniemessä Nummijärven rannalla.  Hyvän ja maistuvan aterian lisäksi emäntä esitteli meille koko leirikeskuksen, jota kyllä kelpasikin esitellä, kaikki uudistettua ja siistiä.  Sitä saa vuokrata majoitukseen myös ulkopuoliset, jos rippileireiltä tai muilta seurakunnan tilaisuuksilta on tilaa.
  Ruokailun jälkeen Tuomaksella oli meille vielä yksi yllätys.  Kauhajoella, keskellä suota,sinne pääsi vain pitkospuita pitkin.  Sieltä löytyi Erkin Kammi-Kylä.  Erkki seisoi siellä erikoisen talonsa rappusilla musta parransänki kasvoillaan ja ”design”- tuohihattu päässään. ”Julumetun tuvaksi” olikin talo nimitetty.  Seinät oli päältäpäin katettu kanervanoksilla.  Pitää kuulemma kosteuden loitolla.  ”Olen tämän kaiken tehnyt omasta päästäni ja vielä vähän jäikin” tarinoi Erkki Kalliomäki, rakentaja, jolla oli myös sanankäyttö hallussaan.  ”Tässä talossa ei mikään ole vatupassissa, kun meidän vatupassista puuttui kupla.”
  Sisältä talo oli kyllä yllättävän kaunis.  Huonekalut olivat omalaatuisia mutta kauniita ja erityisesti ainakin minua ihastutti kattokoristelu.  Tuli mieleen kirkkojen holvikatot.
  Suolla oli myös saunarakennus, uintipaikka, mutakylpysilmäke ja grillaussaareke.  Täällä on pidetty kansainvälisiä nuorison  työleirejä.  Näiden nuorten avulla on mm. toteutettu kanervainen ulkovuoraus.
  Tämä päivä kokonaisuudessaan oli niin ajatuksia herättävä, että pää ei kerrallaan enää enempää olisi jaksanut ottaa vastaan.  Retkeläiset tyytyväisinä huokailivat: Hyvä,että uskalsimme lähteä matkaan. Tällainen oli kyllä tarpeen tämän synkeähkön eristäytymisen jälkeen ( tai keskellä).
  Matkanvetäjämme Tuomas luotsasi meitä hyväntuulisena ja hötkyilemättä.  Kaikki sujui mukavasti. Samoin Junnu kuskina osasi hommansa.  Ihailua herätti pitkä peruuttaminen kapealla metsätiellä, kun hän huonojalkaisia ajatellen peruutti ainakin puoli km, ettei meidän tarvitsisi kävellä kovin paljon.  Pitkospuille ei sentään yrittänyt.
  Kyllä Suomessa ja tässä lähelläkin riittää näkemistä ja kokemista. Suurkiitos matkailujaostolle, myös Orvokille ja Matille, jotka ovat olleet suunnittelemassa tätä virkistysmatkaa, vaikka itse eivät nyt päässeetkään mukaan.
  Henkilökohtaisesti minulle tämä retki auttoi ajattelemaan valoisammin tulevaisuutta. Menetin alkukeväästä, yhtä aikaa koronan alkaessa, rakkaan aviopuolisoni eikä mikään sen jälkeen ole ollut kuin ennen.

Kirjoittanut Seija Anttila

Linkki valokuviin