2024 Gdansk/Puola

MATKAKERTOMUS 

PUOLAN   GDANSK   16. – 20.4.2024

Tiistaiaamuna 16.4. alkoi jo ennen kello neljää saapua Vaasan lentokentälle virkeän näköisiä matkustajia, osalla toki silmät enemmän sikkaralla muutaman tunnin yöunien jälkeen. Vaasan eläkkeensaajien valioryhmä sekä vahvistuksena  yksi pariskunta Kaskisista, yhteensä 25 henkilöä, oli valmiina lähtöön kohti Puolaa!

Pienten ” vesisekoilujen” jälkeen turvatarkastuksessa ( Finnairin ohjeet nesteistä netissä eivät koskekaan Vaasaa;) pääsimme koneeseen kohti Vantaata. Siellä sitten  aamukahvit, vähän zlotien vaihtoa  ja ostoksia.  Ingsvan opas, Minna Saarinen, tulikin sitten lähtöportille meitä tapaamaan. Monelle meistä hän oli jo tuttu viime vuoden Skotlannin matkalta.

Parin tunnin lennon jälkeen, Finnairin terävällä mustikkamehulla piristyneinä  laskeuduimme Lech Walesan nimeä kantavalle kentälle. Mukava kuljettajamme vei meidät hotelliimme, majoituimme ripeästi ja eikun matkaan taas! Hotellimme oli  Novotel  Gdansk Centrum, kolmen tähden hotelli, mutta erittäin siisti. Aamiainen oli  monipuolinen ja maistuva. Baarista sai illalla kurkun kostuketta valinnan mukaan ja hyviä iltapaloja. Parasta hotellissamme oli sen sijainti: 200m vanhasta kaupungista. Sen kadut, kaupat ja kahvilat tulivat melko tutuiksi reissumme aikana. Mitä leivonnaisia, jäätelöitä ja juomia putiikeista löytyikään – pikkuisia pulloja kulkeutui ryhmäläisten huoneisiin aika monta!

Syytä  lämmittelyjuomiin olikin, kun sää oli välillä aika kylmä ja sateinen.  Ensimmäisenä iltana ruokailimme vanhan kaupungin ”ravintolassa”. Ruoka sinänsä menetteli, mutta kahden miehen business  ei mennyt niin kuin Strömsössä; palvelu tosi hidasta, juomien unohtaminen puolelta joukostamme- ja  paikan kolkkous  vähän ärsyttivät. Sitten sadevaatteissa ja sateenvarjoilla ulos Dluga-kävelykadulle ja suurelle turistien suosimalle aukiolle. Paikallisopas intoutui kertomaan pikkutarkasti historiasta, upeista taloista 1400 (-1600)-luvulta, Neptunus-suihkulähteestä sekä pääkadun porteista.  Osa meistä joutui kesken kaiken siirtymään hotelliin, sillä kylmä ja märkä sairastuttavat helposti. Pyynnöstämme siirryimme kirkkoon, joka olikin valtavan hieno- Pyhän Marian  kirkko! Se on suurin tiilestä tehty kirkko maailmassa, sen torni ulottuu 78 m:n korkeuteen. Kirkko on rakennettu 1300-1400 – luvuilla. Sisälle mahtuu jopa 25 000 henkilöä!

Keskiviikkona  suuntasi bussimme maaseudulle, jossa näimme todella kesän tulleen jo Puolaan! Puut ja pensaat olivat kesän vihreitä, ja kukat kukkivat kauniisti. Laajat pellot jatkuivat silmän kantamattomiin, Puola on  yksi Euroopan vilja-aitoista. Ajoimme puolisen tuntia, ja pääsimme kohteeseemme, Stutthof’n keskitysleiriin. Se oli ensimmäinen Saksan ulkopuolelle rakennettu leiri. Se sijaitsi keskellä metsää, ja sen synkän historian pystyi heti aistimaan. Vaikka osa rakennuksista oli jo poissa, oli jäljellä vielä parakkeja, joissa vangit olivat asuneet. Olosuhteet olivat olleet karmeat; kylmää, nälkää, sairauksia, kidutuksia, kovaa työtä…Alueen laidalla  pieni kaasukammio ja krematorio olivat vielä pystyssä, mutta onneksemme ei paikallisopas meitä sinne vienyt.

Kun toinen maailmansota alkoi 1.9.1939, aloitettiin Stutthof’n rakentaminen heti seuraavana päivänä; tämä kuvastaa saksalaisten järjestelmällisyyttä, myös tuhoamistyössä.  Leirille tuotiin sodan aikana yhteensä noin 110 000 vankia, joista 65 000 kuoli täällä. Suurin osa oli juutalaisia, mutta heitä tuotiin leirille vasta sodan loppupuolella. Ensin tuotiin ”väärinajattelevia” lukeneita, kuten pappeja, lääkäreitä, opettajia, insinöörejä – nämä Gdansk’n alueen natsien pidättämät noin 1500 miestä  aloittivat leirin ja sen rakennusten rakentamisen. Piikkilanka-aita, myöhemmin sähköaita,  ympäröi leiriä, vahtikoiria oli ja paljon vartijoita. Pakeneminen oli mahdotonta, yrityksestä jo sai kuolemantuomion. Kaikkiaan leirillä oli 25 eri kansalaisuutta edustavia vankeja, näitä lähetettiin monista maista, valitettavasti myös Suomesta. Lapset ja paljon naisia lähetettiin toisille leireille, kohtalona oli usein joutuminen lääketieteellisiin kokeisiin.

Vierailun lopuksi näimme paikallisten eläkeläisten kanssa yhdessä vielä filmin, jossa leirin historia käytiin läpi. Auschwitz’n ja Birkenau’n leireihin Krakovassa verrattuna Stutthof ei ollut kävijälle niin karmea, mutta keskellä ei mitään sijainneena tuhoamisleirinä jätti tämäkin tuskallisen muiston sydämiimme.

Ihmisen pahuus voi olla kammottavaa, ja vaikka huokaamme toiveen ” ei koskaan enää” – nytkin käydään tuhoamissotaa, myös Euroopassa.

Jatkoimme hiljaisina matkaa kohti maailman suurinta tiilirakennusta, Malborgin linnaa. Söimme linnan ravintolassa hyvän lounaan.  Linna oli todella valtava kooltaan, ja saleja riitti toinen toisensa perään – ja rappusia! Linna on peräisin ristiretkien ajoilta 1200-luvulta,kun kristinuskoa alettiin miekoin tuomaan lähinnä liettualaisille.  Mykistyimme upeiden taideteosten äärellä, ihmettelimme, kuinka tiilistä on voitu ilman nykykoneita rakentaa näin korkea, paksuseinäinen upea linna! Linnan puolustaminen oli ollut tärkeää, oli vallihautoja, muureja ja torneja. Erikoinen nähtävyys oli vessatorni, jossa ulosteet putosivat suoraan alas vallihautaan, paperin sijasta käytettiin kaalinlehtiä.  

Torstaina aamiaisen jälkeen suuntasimme kohti Euroopan suurinta museota, II Maailmansodan museota, joka oli avattu vasta noin 7 vuotta sitten. Sen pinta-ala on 5 000 m2. Jo arkkitehtuurisesti  rakennus on näkemisen arvoinen. Meillä oli oppaana Thomas (melkein jokainen miesoppaamme oli tämän niminen), joka tämän työn ohella toimi arkeologina. En itse ole normimuseoiden suurin fani, mutta tämä museo oli upea!! Sodan syttymiseen ja sen käyntiin sai uusia näköaloja, syy ei ollutkaan vain yhden diktaattorin missio, vaan heitä oli tunnetusti monta. Vallanhimo ja sairaalloinen mieli ajaa tekemään hirmutekoja, aloittamaan sotia - aiheuttamaan kärsimystä, surua ja kuolemaa miljoonille viattomille! Sodan kulkua seurasimme huone huoneelta, kuvien, aseiden, autojen, panssarivaunujen ja muun rekvisiitan avulla. Yksi koskettavin huone oli katu Gdanskissa – ensin ennen sotaa, siellä kävelimme ja katselimme näyteikkunoita. Sodan lopulla kävelimme siellä uudelleen – täysin tuhottu, musta ja hiiltynyt näkymä hiljensi meidät.  Sydäntä särkevää oli myös nähdä kuvat jokaisesta juutalaisesta, joka oli menettänyt henkensä keskitysleireillä.

Kierroksemme kesti neljä ( 4!!) tuntia – kuinka hienosti meidän ryhmämme sen jaksoi, toki välillä oli mahdollista vähän istua ja kerätä voimia! Myös Suomen talvisodan osuus ja  sotilaidemme urheus tulivat esille museossa, eikä kyyneliltä vältytty. Avartava ja koskettava vierailu, hyvä opas – ja innostuneet vierailijat. Oppaamme Thomas totesi viisaasti kierroksemme lopussa : ” Missään sodassa ei ole voittajia, kaikki häviävät”

Oli suunniteltu, että tämän jälkeen halukkaat tutustuisivat vielä Solidaarisuuskeskukseen, mutta niin väsyneitä olimme sekä fyysisesti että henkisesti, että hotelli kutsui enemmän. Ilta koitti, ja pääsimme illalliselle hienoon ravintolaan, jossa meitä palvelivat komeat herrat. Ruoka oli niin herkullista, että harvoin saa. Myös viini ja olut maistuivat kohtuuden rajoissa ruokajuomina. Paljon oli jutusteltavaa sekä matkan tapahtumista että elämästä sinänsä. Mukava illallinen, hieno ympäristö kristallikruunuineen, arvokkaine kalusteineen ja kynttilöineen – sekä hauska, tuttu seura!

Perjantaina sanoimme hyvästit hotellillemme, otimme laukut  bussiin – ja lähdimme kohti Sopotin kaupunkia. Ensin päädyimme keskelle metsää, ihmettelimme… Paikallinen oppaamme halusikin hyvällä ruotsinkielellä ( 5 v. ruotsin opiskelua yliopistossa, ja työ huolintatehtävissä satamassa ruotsia puhuen) meille kertoa paikasta, vasta perillä… eli pikku nousua ylös, ja saavuimme esiintymislavalle suurine katsomoineen. Vuonna 1980 voitti Marion Rung täällä itäisen Euroopan laulukilpailun laulullaan ”Hyvästi yö”. Tuli niin nostalginen olo!

 Sopot on todella suosittu kesäkaupunki, jonne ulottuu 400 km pituinen hiekkaranta. Historiallisen Grand-kylpylähotellin edessä aukeava hiekkaranta ja meri houkuttelivat uimaan, mutta  ilma ei oikein innostanut siihen. Päädyimme sitten lounaalle viihtyisään ravintolaan. Ruoka oli jälleen kerran erittäin mureaa ja maukasta, olutkin maistui muutamille. Sitten olikin vuorossa lentokentälle ajo, kuljettajamme muistaminen ja hieman koneeseen pääsyn odottelua. Ostoksiakin tuli tax-free-kaupasta tehtyä.  Koska aikaa oli, ja sadettakin oli saatu niskaan, oli mukava nauttia hieman lämmikkeenä  Jägermeister’ia  kuuman veden kera. Baarissa oltiin ihmeissään tästä meidän  juomastamme, ehkä ottivat sen listalleen ” Finski toti” – nimellä.

Bussimatkojen aikana saimme oppailtamme paljon tietoa Puolasta ja puolalaisten elämästä. Vanhoillisen Laki ja oikeus-puolueen voitti juuri parlamenttivaaleissa uudistusmieliset liberaalit ja sosialistit, joten muutoksia tulee tapahtumaan. Saimme kuulla, että vanhuuseläke  on keskimäärin vain noin 500 e /kk. Kun julkisia vuokrataloja ei ole, on vuokra-asunto hankittava yksityisiltä markkinoilta. Eläkeläisten ainoa turva ovat lapset, jotka auttavat vanhempiaan taloudellisesti. Sosiaaliturvaa ei maassa juurikaan ole. Palkka normitöissä on 1000- 1800 e/kk, ja minimipalkka on n. 800 e/kk. Hyvin koulutetut saavat suunnilleen samaa nettopalkkaa kuin Suomessa, varsinkin, jos työskentelevät ulkomaisissa yhtiöissä. Autokanta oli yllättävän uutta, autojen hinnat ovat kuulemma Ruotsin tasoa, eli halvempia kuin meillä. Muutenkin  on hintataso  Suomea edullisempaa kokonaisuudessaan.

Lento Helsinkiin sujui hyvin, yllättäen oli koneesta Vantaalla poistuessamme maassa 5 cm lunta! Puolan keväästä tulimme sitten  Suomen talveen! Vaasaan laskeuduimme vähän myöhässä, ja noin kahden aikaan lauantaiaamuna olivat vaasalaiset kotona. Väsymys painoi muutamana päivänä vielä.  Paljon hauskoja, mukavia ja iloisia muistoja saimme  yhteiseltä matkaltamme – mutta myös paljon koskettavia, surullisia ja järkyttäviä muistutuksia lähihistoriastamme.

Ainoa huono puoli oli sää, mutta Suomessa oli sama tilanne, takatalvi.  Gluteeniton ruokavalio tunnettiin  ravintoloissa hyvin, mutta leipomoissa ei ollut tällaisesta mitään tietoa. Yhtä miespuolista eläkeläistämme vielä harmitti se, kun paluulentomme lentoemännät eivät ollenkaan muistuttaneet Finnairin mainosten hoikkia, pitkiä lentoemoja – vaan näyttivät enemmänkin maatalouslomittajilta;)

Kiitos kaikille kanssamme matkustaneille, oli hienoa tutustua teihin paremmin! Olemme niin ylpeitä teistä jokaisesta, kun jaksoitte ja tsemppasitte läpi kaikki kohteemme- oli sää mikä tahansa!  Monella oli haasteita liikkumisessa, varsinkin  sadoissa ja taas sadoissa portaissa, mutta kukaan ei valittanut! Kiitos myös oppaallemme Minnalle, joka auliisti auttoi, kertoi maasta ja sen historiasta, käänsi suomeksi paikallisoppaidemme puheet ja otti meidät kaikki hienosti huomioon rennolla, iloisella ja luonnollisella tavallaan!

Dziekuje!  KIITOS!

Kirsti ja Saku Ikola